Oppimisesta ja oppimiskäsityksistä

Siitä miten oppiminen ymmärretään, on monia erilaisia tulkintoja. Tähän vaikuttaa erityisesti se, miten muut oppimiseen liittyvät osatekijät määritellään. Yksi oppimisen määrittelyyn ja ymmärtämiseen vaikuttava ilmiö on kehitys. Näkemys, missä kehitys ja oppiminen käsitetään eri ilmiöinä, kehitys nähdään oppimisen edeltäjänä. Tämä tarkoittaa sitä, että oppimista edeltää aina jokin kehitys, ja tietyn asian oppiminen on mahdollista vain tietyn kehitystason saavuttamisen jälkeen. Tällaisessa mallissa nähdään, että oppiminen ja kehitys ovat eri prosesseja. Tämän mallin mukaan opiskelijan kehitystaso tulee huomioida opetuksessa. Näkemys, jossa oppiminen ja kehitys nähdään samana ilmiönä lähestyy asiaa niin, että oppiminen on prosessi, joka muuttaa ihmistä ja ihminen kehittyy. Kolmannessa lähestymistavassa oppiminen ja kehitys ovat dynaamisessa vuorovaikutuksessa keskenään.

Vygotsky on hahmotellut mielestäni mielenkiintoista teoriaa lähikehityksen vyöhykkeestä. Tämä vyöhyke muodostuu lapsen potentiaalisen ja aktuaalisen osaamisen välille. Mallissa kehittyäkseen oppijan on saavutettava potentiaalisen osaamisen alue. Ymmärrän asian niin, että lapsella on jotain potentiaalista osaamista, ja kun hän kehittyy ja oppii, hänen potentiaalinen osaamisensa tulee osaksi hänen aktuaalista osaamistaan. Mallissa kehittyminen tapahtuu pedagogisessa suhteessa eli oppiminen on siten sidoksissa sosiaaliseen toimintaan. Mielestäni Vygotskin malli auttaa hahmottamaan oppimisprosessia, kuvaahan se oppimista oppijan näkökulmasta ja kasvattajalla voidaan nähdä olevan ohjaava rooli prosessissa.

Oppimista on ymmärretty ja kuvattu eri aikoina eri tavoin. Yleisesti puhutaan erilaisista oppimiskäsityksistä. Erilaisia oppimisteorioita ovat muun muassa behavioristinen, kognitiivinen, kokemuksellinen ja konstruktivistinen oppimiskäsitys. Olen aiemmissa opinnoissani (yhteisöpedagogi) opiskellut erilaisia oppimisteorioita. Seuraavassa kerron lyhyesti eri oppimiskäsityksistä.

Behavioristinen oppimiskäsitys vallitsi erityisesti viime vuosisadan alkupuolella. Keskeinen ajatus oppimisnäkemyksessä on muun muassa palkitseminen ja rankaiseminen, ja näillä pyritään saamaan oppijassa toivottuja reaktioita. Behavioristisen oppimiskäsityksen taustalla on erilaisia eläinkokeita. Behavioristinen oppimiskäsitys on opettajakeskeinen ja korostaa opettajan toimintaa. Oppija taas nähdään lähinnä passiivisena vastaanottajana. Behavioristista oppimiskäsitystä on kritisoitu muun muassa siitä, että oppijat eivät kuitenkaan reagoi tilanteisiin samalla tavalla. Nykyään ajatellaan, että oppiminen on enemmänkin yksilöllinen prosessi.

Kognitiivisessa oppimiskäsityksessä oppiminen ymmärretään ikään kuin muistamisena. Keskeistä siinä on informaatioprosessi ja ihminen nähdään tiedon käsittelijänä. Kognitiivisessa oppimiskäsityksessä huomio on behavioristista oppimiskäsitystä enemmän oppimisessa. Kokemuksellisen oppimisnäkemyksen pääajatus on, että oppiminen tapahtuu reflektoimalla kokemuksia ja toimintaa, ja näin syntyy ymmärtämistä sekä osaamista ja ihminen saa uusia toimintamalleja. Kokemuksien ja reflektion vuorottelu on yhä uudelleen jatkuva prosessi. Kokemukseen palaaminen voi tapahtua esimerkiksi oppimispäiväkirjan muodossa, kuten Amok opinnoissa tehdään. Ryhmäkeskustelut ovat toinen reflektoinnin muoto. Keskusteluiden tulokset tuottavat uusia näkökulmia ja toimivat pohjana soveltaa sitten uusia ajatuksia käytäntöön.

Konstruktiivinen oppimiskäsitys on mielestäni lähellä kokemuksellista oppimiskäsitystä. Konstruktiivisessa oppimisessa korostuu enemmän oppijan aikaisemmat tiedot ja kokemukset sekä yleensäkin oppijan tapa hahmottaa maailmaa ja maailmankuvaa. Konstruktiivisessa oppimisessa oppija omaksuu omista lähtökohdistaan itseohjautuvasti ja tavoitteellisesti uutta tietoa konstruoiden.

Yhteistoiminnallinen oppiminen on konstruktiivisen oppimisen piirteitä sisältävä sosiaalisen oppimisen muoto. Siinä oppilaat eivät prosessoi tietoa pelkästään itsenäisesti ja yksinään, vaan tärkeänä osana on nimenomaan sosiaalinen, aktiivinen vuorovaikutus toisten oppijoiden kanssa. Yhteistoiminnallinen oppiminen on käytännöllinen suhtautumistapa oppimisen lisäksi myös toisiin ihmisiin ja omaan ympäristöön. Yhdessä oppimisessa on keskeistä vuorovaikutus, joka ei tarkoita vain keskustelua vaan toisten huomioimista ja auttamista sekä aktiivista yhteistyötä. Mielestäni yhteistoiminnallisessa oppimisessa on mielenkiintoista se, että siinä oppijat näyttävät kehittävän osaamistaan myös yhteistoiminnassa ja vuorovaikutuksessa.

Alla taulukko, jossa on nähtävissä eri oppimiskäsityksiä tiivistetyssä muodossa: