Oppimisprosessi ja opetussuunnittelu

Ennen opettajankoulutuksen alkua täyttäessäni Hopsiani tutuistuin ensimmäistä kertaa tietoisesti termiin oppimisprosessi.  Olen siis saattanut kuulla sen aiemminkin, mutta en ole kiinnitänyt siihen huomiotani erityisessmin. Kirjoitin hopsiini näin:

"Termin oppimisprosessin selittäminen itselleni täydellisesti menee arvailuksi. En varmuudella osaa kertoa mitä kaikkea se sisältää. Uskon kuitenkin, että olen opetussuunnittelussa huomioinut tätäkin asiaa. "

Ajattelin ennen opintojamme, että oppimisprosessi on kokonaisuus, jossa on alku ja loppu. Oppimisprosessi alkaa sillä, että selvitetään konstruktivistisen oppimiskäsityksen mukaisesti, mitä ihminen tietää aiheesta ennestään ja tämän jälkeen aloitetaan uuden aiheen käsittely. Lisäksi ajattelin tuolloin, että koska ihmiset ovat erilaisia ja oppivat eri tavoin, on oppimisen varmistamiseksi käytettävä erilaisia opetusmentelmiä. Lopuksi testataan mitä ollaan opittu ja opettaja antaa arvosanan.

Lisäksi olen ajatellut, että oppilaan oppimistoimintaa tulee huomioida kannustamalla ja antamalla positiivista palautetta prosessin aikana.

Olin erittäin iloinen ja innostunut, että juuri meidän tiimimme sai opetettavakseen oppimisprosessi -aiheen. Oppimisprosessi olikin kiinnostavin niistä asioista, joista halusin tietää ja oppia lisää hopsin täytettyäni. Ja mitä enemmän olen aiheesta oppinut, sitä enemmän olen halunnut oppia siitä lisää.

Olen lainannut kirjastosta kirjoja, joissa käsitellään oppimista ja ajattelua sekä erilaisia opettamisen menetelmiä oppimiseen liittyen. Olen huomannut, että kuinka olen alkanut muodostaa omia käsityksiäni asiasta ja ensimmäistä kertaa tietoisesti huomannut, kuinka konstruoin oppimaani osaksi omaa osaamistani.

Mielestäni yksi tärkeimmistä kokemuksista aiheeseen liittyen on ollut oppimaan oppimisen käsitteen tarkempi ymmärtäminen. Se on avannut eteeni ihan uuden maailman oppimiseen liittyen. Ajattelen nyt, että oppimaan oppiminen on prosessi, jossa ihminen kehittää omia oppimisen taitojaan. Oppimaan oppimisessa ihminen tulee ensin tietoisemmaksi omasta oppimisestaan ja reflektion kautta hän kykenee muokkaamaan omia oppimisprosessejaan paremmiksi. Välillä tuntuu, että pää menee pyörälle kun yrittää hahmottaa, miten monikerroksinen asia oppiminen tästä näkökulmasta lopulta on.

Oppimaan oppiminen on taito, jota voi harjoitella. Opettajan on hyvä ohjata opiskelijoita tarkastelemaan ja kehittämään omia opiskelun ja oppimisen taitojaan. Lisäksi opettaja voi tukea opiskelijoiden oppimisen taitojen kehittymistä erilaisilla menetelmillä.

Olen konkreettisesti huomannut, kuinka innostus ja motivaatio käytännössä suuntaavat opiskelijan kiinnostusta ja opiskelua. Aihe on innoittanut itseäni sen verran, että olen käyttänyt aika paljonkin aikaa tämän asian oppimiseksi ja sisäistämiseksi. Olen huomannut myös, että tietoisuus omasta oppimisestani ja sen prosesseista on tuonut minulle lisää ymmärrystä suhteessa shakkipedagogiikkaan. Ymmärrän nyt huomattavasti paremmin myös, miksi ja miten esimerkiksi shakki kehittää ihmisen taitoja niin laaja-alaisesti. Kirjoitan tästä lisää sitten erillisessä shakkipedagogiikkaa käsittelevässä teoriassa.

Omassa opetuksesessamme kuvasimme oppimisprosessia siten, että prosesia tarkasteltiin erilaisten vaiheiden kautta. Nämä vaiheet ovat osittain päällekkäisiä. 

Oppimisprosessin vaiheet

1. Oppiminen harvoin lähtee koskaan nollatilanteesta, vaan jokaisella on aina jonkinlaista ennakko-osaamista tai kokemusta asioihin. Oppimisprosessin alussa on  tärkeä selvittää, mitä tämä aiempi osaaminen, käsitys ja ymmärrys opittavasta asiasta on. Tällöin puhutaan aiemman osaamisen aktivoinnista.

2. Oppimistarpeen tunnistaminen. Kun aiempaa osaamista on aktivoitu ja selvitetty, päästään vaiheeseen, jossa voidaan tunnistaa, mitä aiheesta ei vielä osata tai ymmärretä riittävän laadukkaasti, mitä pitää vielä oppia.

3. Motivointi. Että oppimisprosessi lähtisi mahdollisimman laadukkaasti liikkeelle, täytyy oppijan olla motivoitunut oppimaan kyseistä asiaa. Jos motivoitumista ei tapahdu, oppimisprosessista puuttuu tiettyä tehokkuutta ja vaikuttavuutta oppimisen kannalta. Motivaatio on ikään kuin polttoaine, joka pitää oppimisprosessin käynnissä. Kun motivaatio loppuu, myös oppimisprosessi keskeytyy.

4. Tiedonhankinta. Oppiminen edellyttää tiedon lisääntymistä. Tietoa voi hankkia eri tavoin. Kuulemalla, näkemällä, lukemalla, kokemalla, tekemällä, havainnoimalla, tutkimalla ym.

5. Sisäistäminen. Hankittu tieto ei saa jäädä ulkokohtaiseksi, vaan oppiakseen ihmisen pitää omakohtaistaa tieto, sisäistää se.

6. Soveltaminen. Oppiminen on kompetenssin muutosta. Tämän kompetenssin muutoksen huomaa vasta, kun toimitaan tämän uuden osaamisen mukaisesti. Onnistunut uuden tiedon soveltaminen käytäntöön voi varmistaa sen, että onko tosiaan opittu.

7. Arviointi ja reflektointi. Oppija arvioi lopputulosta ja pyrkii pohtimaan mitä on oppinut, mitä on vielä oppimatta ja miten voidaan kehittää osaamista edelleen. Prosessi alkaa ikään kuin alusta. Oppiminen on siten jaktuva prosessi. Toisilta saatu palaute auttaa oppijaa oman osaamisen arvioinnissa ja reflektoinnissa.

Oppimisprosessin vaiheet kannattaa huomioida aina opetusta suunnitellessa.  Ajattelen, että oppimisprosessin vaiheet huomioimalla opetuksen toteutuksesta tulee eheä kokonaisuus ja sen avulla opettaja kykenee ohjaamaan oppimisen etenemistä johdonmukaisesti, oli sitten kyseessä yksittäinen opetustuokio, kokonainen kurssi tai tutkinto. 

Oppimisprosessin etenemistä havainnoimalla ja arvioimalla opettaja voi tarvittaessa muuttaa toteutusta aina tarpeen mukaan. Opettajana on tärkeä ymmärtää, että oppimisprosessit ovat opiskelijoilla erilaisia ja yksilöllisiä. Yksilöllisyys on tärkeää huomioida  opetusta suunnitellessa että toteuttaessa. Opettaja voi edistää kunkin opiskelijan oppimisprosessia myös antamalla heille henkilökohtaista palautetta opiskelun aikana. 

Opettajan ammatillinen identiteetti ja käyttöteoria

Kirjassaan Riittävän hyvä opettaja Katariina Stenberg esittää että opettajalla on sekä persoonallinen identiteetti että ammatillinen identiteetti. Ammatillisen identiteetin ytimessä on Stenbergin mukaan se ammatillinen viitekehys, joka ohjaa opettajan käytännön kasvatus- ja opetustyötä. Tätä ammatillista viitekehystä sanotaan käyttöteoriaksi.  Käyttöteoria on luonteeltaan henkilökohtainen, muuttuva ja osin tiedostamaton.

Käyttöteorian tiedostaminen on tärkeää, koska se vaikuttaa kaikkeen opettajan pedagogiseen toimintaan. Tiedostetun käyttöteorian avulla opettaja kykenee perustelemaan itselleen ja muille pedagogiset ratkaisunsa. Tiedostetun käyttöteorian kautta opettaja osaa tehdä omaa ja opiskelijoidensa kokonaisvaltaista hyvinvointia edistäviä pedagogisia ratkaisuja. Stenberg uskoo, että tiedostettu käyttöteoria vähentää riskiä opettajan uupumisesta hyvinkin erilaisten haasteiden keskellä, joihin opettaja työssään joutuu. Käyttöteorian tiedostaminen tuo opettajan omaan työhön selkeyttä ja vähentää kaaottisuutta ja hajanaisuutta. Lisäksi tällöin opettaja kykenee priorisoimaan paremmin, mihin hän omat resurssinsa suuntaa. Siten se on suoraan yhteydessä myös opettajan omaan työhyvinvointiin.

Oman kasvatuksen ja opetuksen käyttöteorian työstämiseen Stenberg antaa yksinkertaisen mallin. Opettaja voi tehdä itselleen listan omista opettamiseen, oppimiseen ja opiskeluun liittyvistä keskeisistä ja tärkeistä käsityksistä. Tätä listaa voi sitten tarkastella eri näkökulmista, miksi nämä listatut asiat ovat itselle tärkeitä ja keskeisiä opettajan työssä. Olennaista on myös pohtia, onko oma toiminta opettajana käytännössä listan mukaista. 

Oma käyttöteoriani

Stenbergin innoittamana tein itselleni ensimmäisen listani omasta käyttöteoriastani lyhyillä kommenteilla ja perusteluilla. Listaa tehdessäni huomasin, että listallani on asioita, joiden merkityksen olen ymmärtänyt näiden opintojen aikana. Jaan listan kolmeen näkökulmaan Stenbergin mainitsemaa Herbartin didaktista kolmiota mukaellen; opettaja-oppilas-sisältö.

Opettaja:

1. Opettajan tehtävänä on tukea ja edistää opiskelijan persoonallista kasvua ja kehitystä

- Perustelu: Jokainen oppija on yksilöllinen. Opettajan tulee huomioida opiskelijoiden yksilöllisyys suunnitellessaan ja toteuttaessaan opetusta. Opetuksen ja oppimisen tavoitteet voivat olla kullakin oppijalla erilaiset.

2. Opettaja edistää pedagogisella toiminnallaan opiskelijan kokonaisvaltaista hyvinvointia

- Perustelu: Ihminen on persoonallinen psykofyysinen kokonaisuus, johon kuuluu sekä keho, mieli ja sosiaalinen ulottuvuus. Jokaisella ihmisellä on  monia näihin liittyviä tarpeita, toiveita ja odotuksia. Opettajan tulee työssään toimia siten, että opiskelija kokisi että hän on tärkeä ja että hänen tarpeensa huomioidaan. 

3. Opettajalla on oppimisprosessissa ohjaava rooli

- Opettajan tehtävänä on ohjata oppimisprosessia, joka sisältää sekä opettajan opetustekoja että opiskelijan oppimistekoja. Opettajan tulee varmistaa, että opiskelijan oppimisprosessi edistyy. Ohjaus on erilaista riippuen toiminan sisällöstä ja ympäristöstä. Lisäksi ohjauksessa tulee huomioida millaista opiskelijaa ohjataan ja millaisessa oppimisprosessin vaiheessa tämä on.

4. Motivoimisen tärkeys

- Motivaation kasvaessa opiskelijan itseohjautuvuus lisääntyy ja oppimisprosessi vahvistuu.

Oppilas:

5. Jokainen ihminen on arvokas juuri sellaisenaan tässä ja nyt

- Opetuksessa ei tule luoda sellaista tilannetta, että opiskelija kokisi olevansa  hyvä ja arvokas vasta sitten, kun hän on saavuttanut jotain oppimisen ja kehittymisen kautta.

6. Jokaisella on jotain vahvuuksia

- Omassa työssäni olen tavannut paljon nuoria, joiden kokemus on, että heillä ei ole mitään vahvuuksia. Ajattelen ensinnäkin, että monilla asioilla, joita ihmiset pitävät heikkouksinaan on jokin vahvuudeksi osoittuva kääntöpuoli. He eivät vain ole välttämättä oppineet tunnistamaan näitä tai he eivät ole kokemuksistaan johtuen oppineet arvostamaan ja vaalimaan omia vahvuuksiaan. Monet eivät välttämättä myöskään ole motivoituneita  kehittäämään omia vahvuuksiaan, vaikka näitä olisi. Olen huomannut, että jotkut ihmiset eivät erota, onko joku hyvä siksi että tämä on harjoitellut vai siksi että hän olisi lahjakas. Ihmisiä tulisi ohjata ymmärtämään, että kaikkia taitoja voidaan harjoitella. Jotkut ovat taitavia siksi, että ovat tehneet kovasti töitä, eivätkä siksi, että olisivat erityisen lahjakkaita. Tietysti myös työteliäisyys on  lahjakkuutta.

7. Jokaiselta löytyy luovuutta

- Tämä on itselleni merkityksellinen asia. Opin aikoinaan peruskoulussa ja lukiossa ajattelemaan, että en ole lainkaan luova. En osannut tehdä käsilläni mitään taitavasti, en osannut piirtää tai edes kirjoittaa hyvin. Myöhemmin olen oppinut, että minussa on paljon luovuutta. Olen oikeasti idearikas ja nopea keksimään ratkaisuja erilaisiin tilanteisiin. Tästä luovuudestani on ollut hyötyä myös, suunnitellessani erilaisia oppitunteja. Olen saanut hyvää palautetta tuntisuunnitelmista myös näiden nykyisten opettajaopintojen aikana.

Sisältö:

8. Opetan aina ihmistä en aihetta

- Tämän asian tiedostin jo aikoinaan peruskoulussa, mutta vuosien viransijaisuuksien myötä olen saanut vahvistusta asialle. Monet opettajat pitävät omaa ainettaan niin tärkeänä, että unohtavat sen olevan vain väline eikä itsetarkoitus.  Jos opettaja pitää ainettaan ihmistä tärkeämpänä (tiedostamattomasti) hän ei aina kykene työssään priorisoimaan asiota tarpeen tullen tai toimimaan joustavasti. Tämä osaltaan aiheuttaa erilaisia turhia jännitteitä ja ristiriitoja sekä opettajien välille että opettajien ja opiskelijoiden välille. Lisäksi opettajan on tällöin vaikea tukea opiskelijoiden kasvua ja kehitystä tasapainoisesti ja tasapuolisesti.

9. Myös menetelmillä on sisällölistä arvoa

- Yhteistoiminnalliseen oppimiseen tutustuttuani  6-7 vuotta sitten olen ymmärtänyt, että opetusmenetelmälläkin voi olla sisällöllistä arvoa. Hyvällä menetelmällä on itsessään positiivinen vaikutus opiskelijan kasvuun ja oppimiseen.

10. Opiskelijalla ja opettajalla on kummallakin omanlainen suhde sisältöön

- Opettajan tulee sekä ymmärtää että hyväksyä se, että opiskelijalla on oma tapansa ajatella, tuntea ja tahtoa. Opettajan ei pidä ottaa henkilökohtaisesti, mikäli joku ei esimerkiksi kiinnostu jostain aiheesta tai tavasta työskennellä. Lisäksi opettajan tulee huomioida konstrukvistisen oppimiskäsityksen mukaisesti, että opiskelijalla on aina ennestään jo jonkinlaista omanlaistaan tietoa ja osaamista aiheesta kuin aiheesta. Opettajan tulee pyrkiä opettamaan ja ohjaamaan opiskelijaa tämän omista lähtökohdista käsin.

Yritän pitää mielessäni tämän listan jatkossa, kun suunnittelen tai toteutan opetusta ja ohjausta. Nähtäväksi jää, miten tämä lista elää ja muuttuu jatkossa. Mielestäni näistä listaamistani kohdista viimeinen on sellainen, josta en aina osaa pitää kiinni. Toisinaan olen kokenut tilanteita, joissa on ollut erittäin turhauttavaa huomata, että joku ajattelee ja kokee asiat ihan eri tavalla kuin minä, vaikka asiaa olisikin käsitelty eri näkökulmista perusteluineen yhdessä. 

Oppimisesta ja oppimiskäsityksistä

Siitä miten oppiminen ymmärretään, on monia erilaisia tulkintoja. Tähän vaikuttaa erityisesti se, miten muut oppimiseen liittyvät osatekijät määritellään. Yksi oppimisen määrittelyyn ja ymmärtämiseen vaikuttava ilmiö on kehitys. Näkemys, missä kehitys ja oppiminen käsitetään eri ilmiöinä, kehitys nähdään oppimisen edeltäjänä. Tämä tarkoittaa sitä, että oppimista edeltää aina jokin kehitys, ja tietyn asian oppiminen on mahdollista vain tietyn kehitystason saavuttamisen jälkeen. Tällaisessa mallissa nähdään, että oppiminen ja kehitys ovat eri prosesseja. Tämän mallin mukaan opiskelijan kehitystaso tulee huomioida opetuksessa. Näkemys, jossa oppiminen ja kehitys nähdään samana ilmiönä lähestyy asiaa niin, että oppiminen on prosessi, joka muuttaa ihmistä ja ihminen kehittyy. Kolmannessa lähestymistavassa oppiminen ja kehitys ovat dynaamisessa vuorovaikutuksessa keskenään.

Vygotsky on hahmotellut mielestäni mielenkiintoista teoriaa lähikehityksen vyöhykkeestä. Tämä vyöhyke muodostuu lapsen potentiaalisen ja aktuaalisen osaamisen välille. Mallissa kehittyäkseen oppijan on saavutettava potentiaalisen osaamisen alue. Ymmärrän asian niin, että lapsella on jotain potentiaalista osaamista, ja kun hän kehittyy ja oppii, hänen potentiaalinen osaamisensa tulee osaksi hänen aktuaalista osaamistaan. Mallissa kehittyminen tapahtuu pedagogisessa suhteessa eli oppiminen on siten sidoksissa sosiaaliseen toimintaan. Mielestäni Vygotskin malli auttaa hahmottamaan oppimisprosessia, kuvaahan se oppimista oppijan näkökulmasta ja kasvattajalla voidaan nähdä olevan ohjaava rooli prosessissa.

Oppimista on ymmärretty ja kuvattu eri aikoina eri tavoin. Yleisesti puhutaan erilaisista oppimiskäsityksistä. Erilaisia oppimisteorioita ovat muun muassa behavioristinen, kognitiivinen, kokemuksellinen ja konstruktivistinen oppimiskäsitys. Olen aiemmissa opinnoissani (yhteisöpedagogi) opiskellut erilaisia oppimisteorioita. Seuraavassa kerron lyhyesti eri oppimiskäsityksistä.

Behavioristinen oppimiskäsitys vallitsi erityisesti viime vuosisadan alkupuolella. Keskeinen ajatus oppimisnäkemyksessä on muun muassa palkitseminen ja rankaiseminen, ja näillä pyritään saamaan oppijassa toivottuja reaktioita. Behavioristisen oppimiskäsityksen taustalla on erilaisia eläinkokeita. Behavioristinen oppimiskäsitys on opettajakeskeinen ja korostaa opettajan toimintaa. Oppija taas nähdään lähinnä passiivisena vastaanottajana. Behavioristista oppimiskäsitystä on kritisoitu muun muassa siitä, että oppijat eivät kuitenkaan reagoi tilanteisiin samalla tavalla. Nykyään ajatellaan, että oppiminen on enemmänkin yksilöllinen prosessi.

Kognitiivisessa oppimiskäsityksessä oppiminen ymmärretään ikään kuin muistamisena. Keskeistä siinä on informaatioprosessi ja ihminen nähdään tiedon käsittelijänä. Kognitiivisessa oppimiskäsityksessä huomio on behavioristista oppimiskäsitystä enemmän oppimisessa. Kokemuksellisen oppimisnäkemyksen pääajatus on, että oppiminen tapahtuu reflektoimalla kokemuksia ja toimintaa, ja näin syntyy ymmärtämistä sekä osaamista ja ihminen saa uusia toimintamalleja. Kokemuksien ja reflektion vuorottelu on yhä uudelleen jatkuva prosessi. Kokemukseen palaaminen voi tapahtua esimerkiksi oppimispäiväkirjan muodossa, kuten Amok opinnoissa tehdään. Ryhmäkeskustelut ovat toinen reflektoinnin muoto. Keskusteluiden tulokset tuottavat uusia näkökulmia ja toimivat pohjana soveltaa sitten uusia ajatuksia käytäntöön.

Konstruktiivinen oppimiskäsitys on mielestäni lähellä kokemuksellista oppimiskäsitystä. Konstruktiivisessa oppimisessa korostuu enemmän oppijan aikaisemmat tiedot ja kokemukset sekä yleensäkin oppijan tapa hahmottaa maailmaa ja maailmankuvaa. Konstruktiivisessa oppimisessa oppija omaksuu omista lähtökohdistaan itseohjautuvasti ja tavoitteellisesti uutta tietoa konstruoiden.

Yhteistoiminnallinen oppiminen on konstruktiivisen oppimisen piirteitä sisältävä sosiaalisen oppimisen muoto. Siinä oppilaat eivät prosessoi tietoa pelkästään itsenäisesti ja yksinään, vaan tärkeänä osana on nimenomaan sosiaalinen, aktiivinen vuorovaikutus toisten oppijoiden kanssa. Yhteistoiminnallinen oppiminen on käytännöllinen suhtautumistapa oppimisen lisäksi myös toisiin ihmisiin ja omaan ympäristöön. Yhdessä oppimisessa on keskeistä vuorovaikutus, joka ei tarkoita vain keskustelua vaan toisten huomioimista ja auttamista sekä aktiivista yhteistyötä. Mielestäni yhteistoiminnallisessa oppimisessa on mielenkiintoista se, että siinä oppijat näyttävät kehittävän osaamistaan myös yhteistoiminnassa ja vuorovaikutuksessa.

Alla taulukko, jossa on nähtävissä eri oppimiskäsityksiä tiivistetyssä muodossa: