Olen lukemassa mielenkiintoista kirjaa. Kirja ei liene varsinainen tietoteos vaan enemmänkin itseopiskeluun, reflektointiin ja pohtimiseen ohjaava teos. Kirjassa opettajankouluttajana toiminut Katariina Stenberg käsittelee erilaisia opettajantyöhön liittyviä teemoja ja jakaa myös omia kokemuksiaan ja pohdintojaan.
Yksi teemoista on opettajan persoonallinen identiteetti. Siinä Stenberg esittää, että mitä paremmin opettaja tuntee itsensä ja oman "taustansa" sen paremmin opettaja pystyy perustelemaan opetuksensa periaatteet itselleen ja muille.
Tähän liittyen Stenberg jakaa yhdysvaltalaisen tutkijan (Hamachek 1999) huomion: tietoisesti opetamme sitä mitä tiedämme, alitajuisesti opetamme sitä mitä olemme.
Opettajan olisi tärkeää tiedostaa omat pohjimmaiset arvonsa ja uskomuksensa. Minulla tulee näistä mieleen myös opettajan motiivit ja ihmiskäsitys. Esimerkiksi omien pohjimmaisten motiivien ymmärtäminen on tärkeää, koska ne ovat myös toimintamme taustalla vaikuttamassa vuorovaikutukseen, valintoihin, suunnitelmiin, ohjaamiseen ja kohtaamiseen.
Tunnistan vähän samankaltaista oman opettamisen urani alkutaipaleelta kuin mitä Stenberg kertoo itsestään. Arvioin kokemattomana opettajana opetuksen onnistumista siitä, että pidettiinkö minusta opettajana vai ei. Oli mukava kuulla olevansa jonkun suosikkiopettaja tai "paras ope". En tuolloin ymmärtänyt, että sillä on aika vähän tekemistä varsinaisen oppimisen kanssa. Lisäksi yritin värittää opetusta kopioimalla arvostamieni opettajien opetustyylejä. Vasta muutama vuosi sitten ymmärsin, että vahvuuteni pedagogina ovat ihan toisaalla.
Olen nykyään mielestäni parhaimmillani innovoidessani monipuolisia opetusmenetelmiä ja opetuksen toteuttamissuunnitelmia eikä minun tarvitse yrittää olla pedagogina jotain muuta. Kun tiedän ja tunnistan omat vahvuuteni, on opetuksesta saadulla palautteellakin ihan erilainen merkitys. Nykyään pyrin tunnistamaan palautteista aidosti oman toimintani kehittämiskohteita. Olenkin nykyään ollut lähinnä pettynyt, jos saamissani palautteissa ei ole kehittämiskohteista puhuttu lainkaan.
Opettajaopintojemme arviointikriteereissä mainitaan, että opettajaopiskelija reflektoi omaa oppimiskäsitystään. Oppimiskäsityksen taustalla on aina käsitys siitä, mitä ihminen perimmältään on ja mitä opetus on.
Tunnistan vähän samankaltaista oman opettamisen urani alkutaipaleelta kuin mitä Stenberg kertoo itsestään. Arvioin kokemattomana opettajana opetuksen onnistumista siitä, että pidettiinkö minusta opettajana vai ei. Oli mukava kuulla olevansa jonkun suosikkiopettaja tai "paras ope". En tuolloin ymmärtänyt, että sillä on aika vähän tekemistä varsinaisen oppimisen kanssa. Lisäksi yritin värittää opetusta kopioimalla arvostamieni opettajien opetustyylejä. Vasta muutama vuosi sitten ymmärsin, että vahvuuteni pedagogina ovat ihan toisaalla.
Olen nykyään mielestäni parhaimmillani innovoidessani monipuolisia opetusmenetelmiä ja opetuksen toteuttamissuunnitelmia eikä minun tarvitse yrittää olla pedagogina jotain muuta. Kun tiedän ja tunnistan omat vahvuuteni, on opetuksesta saadulla palautteellakin ihan erilainen merkitys. Nykyään pyrin tunnistamaan palautteista aidosti oman toimintani kehittämiskohteita. Olenkin nykyään ollut lähinnä pettynyt, jos saamissani palautteissa ei ole kehittämiskohteista puhuttu lainkaan.
Opettajaopintojemme arviointikriteereissä mainitaan, että opettajaopiskelija reflektoi omaa oppimiskäsitystään. Oppimiskäsityksen taustalla on aina käsitys siitä, mitä ihminen perimmältään on ja mitä opetus on.
Tämän kirjoitelman jatko-osassa tarkastelen omia käsityksiäni ihmisestä ja oppimisesta.