Opettajan ammatillinen identiteetti ja käyttöteoria

Kirjassaan Riittävän hyvä opettaja Katariina Stenberg esittää että opettajalla on sekä persoonallinen identiteetti että ammatillinen identiteetti. Ammatillisen identiteetin ytimessä on Stenbergin mukaan se ammatillinen viitekehys, joka ohjaa opettajan käytännön kasvatus- ja opetustyötä. Tätä ammatillista viitekehystä sanotaan käyttöteoriaksi.  Käyttöteoria on luonteeltaan henkilökohtainen, muuttuva ja osin tiedostamaton.

Käyttöteorian tiedostaminen on tärkeää, koska se vaikuttaa kaikkeen opettajan pedagogiseen toimintaan. Tiedostetun käyttöteorian avulla opettaja kykenee perustelemaan itselleen ja muille pedagogiset ratkaisunsa. Tiedostetun käyttöteorian kautta opettaja osaa tehdä omaa ja opiskelijoidensa kokonaisvaltaista hyvinvointia edistäviä pedagogisia ratkaisuja. Stenberg uskoo, että tiedostettu käyttöteoria vähentää riskiä opettajan uupumisesta hyvinkin erilaisten haasteiden keskellä, joihin opettaja työssään joutuu. Käyttöteorian tiedostaminen tuo opettajan omaan työhön selkeyttä ja vähentää kaaottisuutta ja hajanaisuutta. Lisäksi tällöin opettaja kykenee priorisoimaan paremmin, mihin hän omat resurssinsa suuntaa. Siten se on suoraan yhteydessä myös opettajan omaan työhyvinvointiin.

Oman kasvatuksen ja opetuksen käyttöteorian työstämiseen Stenberg antaa yksinkertaisen mallin. Opettaja voi tehdä itselleen listan omista opettamiseen, oppimiseen ja opiskeluun liittyvistä keskeisistä ja tärkeistä käsityksistä. Tätä listaa voi sitten tarkastella eri näkökulmista, miksi nämä listatut asiat ovat itselle tärkeitä ja keskeisiä opettajan työssä. Olennaista on myös pohtia, onko oma toiminta opettajana käytännössä listan mukaista. 

Oma käyttöteoriani

Stenbergin innoittamana tein itselleni ensimmäisen listani omasta käyttöteoriastani lyhyillä kommenteilla ja perusteluilla. Listaa tehdessäni huomasin, että listallani on asioita, joiden merkityksen olen ymmärtänyt näiden opintojen aikana. Jaan listan kolmeen näkökulmaan Stenbergin mainitsemaa Herbartin didaktista kolmiota mukaellen; opettaja-oppilas-sisältö.

Opettaja:

1. Opettajan tehtävänä on tukea ja edistää opiskelijan persoonallista kasvua ja kehitystä

- Perustelu: Jokainen oppija on yksilöllinen. Opettajan tulee huomioida opiskelijoiden yksilöllisyys suunnitellessaan ja toteuttaessaan opetusta. Opetuksen ja oppimisen tavoitteet voivat olla kullakin oppijalla erilaiset.

2. Opettaja edistää pedagogisella toiminnallaan opiskelijan kokonaisvaltaista hyvinvointia

- Perustelu: Ihminen on persoonallinen psykofyysinen kokonaisuus, johon kuuluu sekä keho, mieli ja sosiaalinen ulottuvuus. Jokaisella ihmisellä on  monia näihin liittyviä tarpeita, toiveita ja odotuksia. Opettajan tulee työssään toimia siten, että opiskelija kokisi että hän on tärkeä ja että hänen tarpeensa huomioidaan. 

3. Opettajalla on oppimisprosessissa ohjaava rooli

- Opettajan tehtävänä on ohjata oppimisprosessia, joka sisältää sekä opettajan opetustekoja että opiskelijan oppimistekoja. Opettajan tulee varmistaa, että opiskelijan oppimisprosessi edistyy. Ohjaus on erilaista riippuen toiminan sisällöstä ja ympäristöstä. Lisäksi ohjauksessa tulee huomioida millaista opiskelijaa ohjataan ja millaisessa oppimisprosessin vaiheessa tämä on.

4. Motivoimisen tärkeys

- Motivaation kasvaessa opiskelijan itseohjautuvuus lisääntyy ja oppimisprosessi vahvistuu.

Oppilas:

5. Jokainen ihminen on arvokas juuri sellaisenaan tässä ja nyt

- Opetuksessa ei tule luoda sellaista tilannetta, että opiskelija kokisi olevansa  hyvä ja arvokas vasta sitten, kun hän on saavuttanut jotain oppimisen ja kehittymisen kautta.

6. Jokaisella on jotain vahvuuksia

- Omassa työssäni olen tavannut paljon nuoria, joiden kokemus on, että heillä ei ole mitään vahvuuksia. Ajattelen ensinnäkin, että monilla asioilla, joita ihmiset pitävät heikkouksinaan on jokin vahvuudeksi osoittuva kääntöpuoli. He eivät vain ole välttämättä oppineet tunnistamaan näitä tai he eivät ole kokemuksistaan johtuen oppineet arvostamaan ja vaalimaan omia vahvuuksiaan. Monet eivät välttämättä myöskään ole motivoituneita  kehittäämään omia vahvuuksiaan, vaikka näitä olisi. Olen huomannut, että jotkut ihmiset eivät erota, onko joku hyvä siksi että tämä on harjoitellut vai siksi että hän olisi lahjakas. Ihmisiä tulisi ohjata ymmärtämään, että kaikkia taitoja voidaan harjoitella. Jotkut ovat taitavia siksi, että ovat tehneet kovasti töitä, eivätkä siksi, että olisivat erityisen lahjakkaita. Tietysti myös työteliäisyys on  lahjakkuutta.

7. Jokaiselta löytyy luovuutta

- Tämä on itselleni merkityksellinen asia. Opin aikoinaan peruskoulussa ja lukiossa ajattelemaan, että en ole lainkaan luova. En osannut tehdä käsilläni mitään taitavasti, en osannut piirtää tai edes kirjoittaa hyvin. Myöhemmin olen oppinut, että minussa on paljon luovuutta. Olen oikeasti idearikas ja nopea keksimään ratkaisuja erilaisiin tilanteisiin. Tästä luovuudestani on ollut hyötyä myös, suunnitellessani erilaisia oppitunteja. Olen saanut hyvää palautetta tuntisuunnitelmista myös näiden nykyisten opettajaopintojen aikana.

Sisältö:

8. Opetan aina ihmistä en aihetta

- Tämän asian tiedostin jo aikoinaan peruskoulussa, mutta vuosien viransijaisuuksien myötä olen saanut vahvistusta asialle. Monet opettajat pitävät omaa ainettaan niin tärkeänä, että unohtavat sen olevan vain väline eikä itsetarkoitus.  Jos opettaja pitää ainettaan ihmistä tärkeämpänä (tiedostamattomasti) hän ei aina kykene työssään priorisoimaan asiota tarpeen tullen tai toimimaan joustavasti. Tämä osaltaan aiheuttaa erilaisia turhia jännitteitä ja ristiriitoja sekä opettajien välille että opettajien ja opiskelijoiden välille. Lisäksi opettajan on tällöin vaikea tukea opiskelijoiden kasvua ja kehitystä tasapainoisesti ja tasapuolisesti.

9. Myös menetelmillä on sisällölistä arvoa

- Yhteistoiminnalliseen oppimiseen tutustuttuani  6-7 vuotta sitten olen ymmärtänyt, että opetusmenetelmälläkin voi olla sisällöllistä arvoa. Hyvällä menetelmällä on itsessään positiivinen vaikutus opiskelijan kasvuun ja oppimiseen.

10. Opiskelijalla ja opettajalla on kummallakin omanlainen suhde sisältöön

- Opettajan tulee sekä ymmärtää että hyväksyä se, että opiskelijalla on oma tapansa ajatella, tuntea ja tahtoa. Opettajan ei pidä ottaa henkilökohtaisesti, mikäli joku ei esimerkiksi kiinnostu jostain aiheesta tai tavasta työskennellä. Lisäksi opettajan tulee huomioida konstrukvistisen oppimiskäsityksen mukaisesti, että opiskelijalla on aina ennestään jo jonkinlaista omanlaistaan tietoa ja osaamista aiheesta kuin aiheesta. Opettajan tulee pyrkiä opettamaan ja ohjaamaan opiskelijaa tämän omista lähtökohdista käsin.

Yritän pitää mielessäni tämän listan jatkossa, kun suunnittelen tai toteutan opetusta ja ohjausta. Nähtäväksi jää, miten tämä lista elää ja muuttuu jatkossa. Mielestäni näistä listaamistani kohdista viimeinen on sellainen, josta en aina osaa pitää kiinni. Toisinaan olen kokenut tilanteita, joissa on ollut erittäin turhauttavaa huomata, että joku ajattelee ja kokee asiat ihan eri tavalla kuin minä, vaikka asiaa olisikin käsitelty eri näkökulmista perusteluineen yhdessä. 

Ryhmä ohjaajan ja ryhmäläisten voimavarana

Jokainen ihminen kuuluu johonkin ryhmään, perheeseen, kylään, kuntaan, kansaan, ystäväpiiriin, harrastusporukkaan, kouluryhmään, työporukkaan jne. Tässä kirjoituksessa tarkastelen kuitenkin  ryhmiä erityisesti opetuksen ja oppimisen näkökulmasta.

Ryhmään tullessaan ihmiset tuovat mukanaan kokemuksensa aiemmista ryhmistään, joihin ovat kuuluneet ja tai kuuluvat yhä jossain toisessa toimintaympäristössä. Nämä kokemukset voivat olla joko hyviä tai huonoja. Hyviin ryhmiin kuuluminen edistää ihmisen kokonaisvaltaista hyvinvointia ja positiiviset kokemukset ryhmistä auttavat ihmistä uusissa ryhmätilanteista.

Uuden opetusryhmän kokoontuessa olennaista on ryhmäytyminen. Tämän onnistumiseksi opettaja voi hyödyntää aktiivisen ryhmäyttämisen keinoja ja menetelmiä. Ryhmäyttämisessä ohjaaja pyrkii tutustuttamaan ryhmän jäsenet toisiinsa sekä luomaan ryhmään turvallisen, luottamuksellisen ja vuorovaikutuksellinen ilmapiirin. Onnistunut ryhmäytyminen edistää oppijoiden viihtyvyyttä ryhmässä, motivoi työskentelemään yhdessä ja edistää myös yhteistoimintaa ja vuorovaikutusta opetuksen aikana, ja kokonaisuudessaan edistää siten myös yksilöiden oppimista.  Erilaiset ryhmäyttämisen menetelmät ovat yhteisleikkejä, tutustumisleikkejä, yhteistoimintaharjoituksia, tunteiden ja ilmaisemisen sekä vuorovaikutuksen harjoituksia. 

Hyvissä ryhmissä toimiessaan ihminen tulee hyväksytyksi omana itsenään ilman tarvetta esittää mitään tiettyä roolia. Hyvässä ryhmässä oppii erilaisuuden sietämistä ja empatiakykyä. Hyvässä ryhmässä luova toiminta lisääntyy sekä tunne- ja vuorovaikutustaidot kehittyvät. Lisäksi hyvällä ryhmällä on vaikutusta yksilöiden pätevyyden kokemiseen lisäten ryhmän jäsenten itsevarmuutta ja rohkeutta.

Olen mielestäni aika paljon ollut mukana erilaisissa opetusryhmissä, joissa on hyödynnetty erilaisia ryhmäyttämisen menetelmiä. Olen itse ollut useita kertoja vastuussa ryhmäyttämisprosessista. Ryhmäyttämismenetelmät ovat opettaneet minulle, että toisinaan itse toiminta on arvokkaampaa kuin sisältö. Sen vuoksi olenkin innostunut pedagogisten menetelmien mahdollisuuksista oppimisen välineinä.

Ryhmän ohjaamisessa mielestäni ryhmäyttämisen lisäksi on tärkeää määritellä ryhmän toiminnalle tavoitteet sekä luoda ryhmälle yhteiset säännöt ja sitouttaa ryhmän jäsenet näihin. Lisäksi ohjaajan tulisi osata huomioida toiminnan ja opetuksen suunnittelussa ja toteutuksessa ryhmäläisten erilaisuus. Hyvä ohjaaja osaa antaa palautetta sekä yksilöille että koko ryhmälle tilanteen ja tarpeen mukaan. Toimivan ryhmän opettajana on innostavaa ja motivoivaa olla. Olen huomannut, että toimivassa ryhmässä opettaja oppii itsekin paljon aiheesta jota ryhmä käsittelee. Ryhmä, joka ei toimi hyvin  haastaa opettajan kehittymään omissa ohjaamisen taidoissa. Haastava ryhmä vaikuttaa sekä ryhmäläisten että ohjaajan jaksamiseen.

Ohjaajan on hyvä tiedostaa, että ryhmän toiminnassa on nähtävissä erilaisia vaiheita. Näitä ovat alkuvaihe, ryhmän jäsentymisvaihe, vakiintumisvaihe, kypsän toiminnan vaihe sekä hajoamisavaihe. Ohjaajan on hyvä tunnistaa missä tilassa ryhmä kulloinkin on ja osata ohjata ryhmää tarvittaessa vaiheen mukaisesti sekä johdattaa tarvittaessa uuteen vaiheeseen. Vaiheesta riippuen ryhmä tarvitsee hieman erilaista ohjausta ja tukea ohjaajalta. Ryhmän toiminnan loppuvaiheessa on hyvä käyttää aikaa ryhmästä luopumiseen. Hyvää ryhmää tulee kaikkien ikävä!

Lähteet:

Aalto, M. & Pikkarainen, J. R.syke. Toimintakokemusmenetelmät. Nuorisokasvatussäätiö, Terveys ry ja Sosiaali- ja terveysministeriö. (Teoksen vuosiluku ei tiedossa.)

Pruuki, H. & Pruuki, L. 2005. Löytöretki. Rippikoulun ohjaajien opas. Nuorten keskus - LK-kirjat.

Arvot, uskomukset ja motiivit opettajan toiminnan taustalla

Olen lukemassa mielenkiintoista kirjaa. Kirja ei liene varsinainen tietoteos vaan enemmänkin itseopiskeluun, reflektointiin ja pohtimiseen ohjaava teos. Kirjassa opettajankouluttajana toiminut Katariina Stenberg käsittelee erilaisia opettajantyöhön liittyviä teemoja ja jakaa myös omia kokemuksiaan ja pohdintojaan.

Yksi teemoista on opettajan persoonallinen identiteetti. Siinä Stenberg esittää, että mitä paremmin opettaja tuntee itsensä ja oman "taustansa" sen paremmin opettaja pystyy perustelemaan opetuksensa periaatteet itselleen ja muille.

Tähän liittyen Stenberg jakaa yhdysvaltalaisen tutkijan (Hamachek 1999) huomion: tietoisesti opetamme sitä mitä tiedämme, alitajuisesti opetamme sitä mitä olemme.

Opettajan olisi tärkeää tiedostaa omat pohjimmaiset arvonsa ja uskomuksensa. Minulla tulee näistä mieleen myös opettajan motiivit ja ihmiskäsitys. Esimerkiksi omien pohjimmaisten motiivien ymmärtäminen on tärkeää, koska ne ovat myös toimintamme taustalla vaikuttamassa vuorovaikutukseen, valintoihin, suunnitelmiin, ohjaamiseen ja kohtaamiseen.

Tunnistan vähän samankaltaista oman opettamisen urani alkutaipaleelta kuin mitä Stenberg kertoo itsestään. Arvioin kokemattomana opettajana opetuksen onnistumista siitä, että pidettiinkö minusta opettajana vai ei. Oli mukava kuulla olevansa jonkun suosikkiopettaja tai "paras ope". En tuolloin ymmärtänyt, että sillä on aika vähän tekemistä varsinaisen oppimisen kanssa. Lisäksi yritin värittää opetusta kopioimalla arvostamieni opettajien opetustyylejä. Vasta muutama vuosi sitten ymmärsin, että vahvuuteni pedagogina ovat ihan toisaalla.

Olen nykyään mielestäni parhaimmillani innovoidessani monipuolisia opetusmenetelmiä ja opetuksen toteuttamissuunnitelmia eikä minun tarvitse yrittää olla pedagogina jotain muuta. Kun tiedän ja tunnistan omat vahvuuteni, on opetuksesta saadulla palautteellakin ihan erilainen merkitys. Nykyään pyrin tunnistamaan palautteista aidosti oman toimintani kehittämiskohteita. Olenkin nykyään ollut lähinnä pettynyt, jos saamissani palautteissa ei ole kehittämiskohteista puhuttu lainkaan.

Opettajaopintojemme arviointikriteereissä mainitaan, että opettajaopiskelija reflektoi omaa oppimiskäsitystään. Oppimiskäsityksen taustalla on aina käsitys siitä, mitä ihminen perimmältään on ja mitä opetus on. 

Tämän kirjoitelman jatko-osassa tarkastelen omia käsityksiäni ihmisestä ja oppimisesta.

Ohjauksesta ja kohtaamisesta

Opintojen edetessä olen ymmärtänyt, että opettajan työssä ei ole pelkästään kyse opettamisesta vaan suuressa määrin myös ohjauksesta. Olen aiemmin yhdistänyt ohjaustyön enemmän esimerkiksi nuoriso-ohjaajan työhön, opinto-ohjaukseen sekä työnohjaukseen. Nyt olen huomannut, että ohjausta on "joka paikassa". Opetuksen toteuttaminen sisältää koko ajan erilaisia ohjauksellisia vuorovaikutustilanteita. Ohjaus saattaa olla joko yksilöllistä tai ryhmäohjausta.

Itselläni on aiempaa kokemusta opetustyöstä melko paljon, mutta arvioin, että minulla on enemmän kokemusta ryhmäohjauksesta kuin yksilöohjauksesta. Antamani yksilöohjaus on tähän mennessä lähinnä ollut yksittäisen ryhmäläisen neuvomista ja auttamista jonkin tehtävän suorittamisessa. Lisäksi olen jonkin verran ohjannut nuorisotyössä olleita vapaaehtoisia. Omissa opinnoissamme jotkin vuorovaikutustilanteet webinaareja suunnitellessa ovat sisältäneet paljon ohjauksellisia piirteitä. Ohjaaminen on ollut tällöin tavallaan vertaisohjausta.

Opettajan työssä ohjaus liittyy usein  opiskelijan opintoihin ja elämäntilanteeseen kokonaisvaltaisesti. Ohjaustarve nousee aina opiskelijan omista opinnoista tai muusta elämäntilanteesta. Ohjauksella pyritään tukemaan ja vahvistamaan opiskelijan kasvua- ja oppimista sekä kykyä tehdä itseä koskevia valintoja opiskelijan tarpeiden, päämäärien ja tavoitteiden suuntaisesti.

Hyvä ohjaus huomioi opiskelijan yksilölliset piirteet ja tarpeet. Hyvä ohjaus tapahtuu myönteisessä ilmapiirissä ja hyvässä ohjauksessa opiskelija kokee tulleensa kuulluksi ja ymmärretyksi. Opiskelijan tulisi voida kokea, että hänen asiansa ovat tärkeitä ja että hänestä välitetään. Ohjaus edellyttää siten  aitoa kohtaamista ja dialogia. 

Kohtaamistilanteeseen vaikuttavat opiskelijan  omat tunteet, tiedot, taidot, toiveet ja odotukset. Siinä missä opettajalle ohjaustilanne saattaa näyttäytyä rutiininomaiselta, yksittäisen opiskelijan kannalta ohjaustilanne on aina henkilökohtainen ja ainutlaatuinen. Ohjausosaaminen kehittyy autenttisissa tilanteissa harjoittelemalla sekä kokemusten että reflektoivan työotteen kautta.

Koulutuksessamme pääsemme harjoittelemaan opiskelijoiden kohtaamista ryhmänä esimerkiksi webinaareissa, joissa opetamme toinen toisiamme. Tällöin harjoittelemme vuorovaikutustaitoja. Saamme kokemusta kuuntelusta, ohjaamisesta ja läsnäolosta. Lisäksi annamme myös palautetta ja ohjaamme toisia ryhmäläisiämme ammatitaitojensa kehittämisessä.

(Lähde: Vehviläinen, Sanna. 2014. Ohjaustyön opas. Yhteistyössä kohti toimijuutta. Gaudeamus.)

Opettaja osana kollegiaalista työyhteisöä

Opettajan työtä oppilaitoksessa tarkasteltaessa tulee esille työn vuorovaikutteisuus ja toimiminen erilaisissa sisäisissä ja ulkoissa verkostoissa. Tässä tekstissä tarkastelen opettajan roolia oman työyhteisönsä sisällä.

Jokaisella organisaatiolla on oma perustehtävä, jota vasten jokaista organisaation toimintaa tulee tarkastella. Oppilaitosten perustehtävänä on opiskelijoiden kouluttaminen. Muita tehtäviä voivat olla esimerkiksi tutkimus- ja kehittämistoiminta. Opettajan tulee olla tietoinen näistä työyhteisönsä perustehtävistä ja ymmärtää niiden merkitys oman työnsä kannalta. Opettajan tulee osata suhteuttaa oma tehtävänsä osaksi tätä kokonaisuutta. Aika ajoin on hyvä palata tämän perustehtävän äärelle ja peilata omaa työtään ja tehtäviään sitä vasten.  Muuttuva toimintaympäristö asettaa omat haasteensa perustehtävälle, ja sen muuttumisella on vaikutusta myös opettajan tehtäviin yhteisössä.

Opettajan työn haasteita ovat erilaiset muutokset yhteiskunnan toiminnassa. Esimerkiksi viimeaikaiset säästöt koulutuksesta tuovat haasteita kouluorganisaatioon ja erilaisia muutoksia työyhteisöön. Lisäksi teknologian kehittyminen ja käytännön työn muuttuminen vaikuttavat opettajan työhön. 

Yksi keskeinen tekijä näiden muutosten hallinnassa sekä koulutusorganisaation toiminnan kehittämisessä on opettajien kollegiaalinen yhteistyö. Yhteistyön lähtökohtana on ajatus, että yhdessä voidaan saavuttaa enemmän kuin yksin toimiessa. Yhteistyö on aina välttämätöntä, mikäli halutaan saada aikaan pysyviä muutoksia organisaation toiminnassa. Uudistumisen ja kehittymisen lisäksi myös ongelmanratkaisu sekä hyvä ja toimiva päätöksenteko edellyttävät yhteistoimintaa. Yhteistyön onnistumisessa keskiössä on aito dialogi ja vuorovaikutteisuus. Niinpä opettajan työn vaatimuksissa vuorovaikutustaidot ovat merkittävässä asemassa, ei vain opettamisen vaan myös  työyhteisön toimnnan kannalta. 

Kollegiaalinen yhteistyö voidaan jakaa edelleen formaaliin ja informaaliin yhteistyöhön. Informaali yhteistyö on kaikkea mikä liittyy välittömästi opettajan  työhön ja sen arkiseen hallintaan ja sujumiseen. Informaali yhteistyö on hyvin spontaania ja kyse on toisten auttamisesta ja vuorovaikutteisuudesta työn ohessa. Tällaisia voivat olla vaikka omaan opetusryhmään liittyvästä ongelmasta puhuminen, toisten kuuntelu ja erilaisten vinkkien jakaminen toisille. Informaali yhteistyö auttaa opettajia jakamaan työn taakkaa ja jaksamaan omassa työssään. Lisäksi informaalia yhteistyötä voi olla myös kaikenlainen spontaani lyhyen aikavälin suunnittelu.

Formaali yhteistyö on organisaation hallinnon aloitteesta tapahtuvaa toimintaa. Tällaiseen kuuluvat erilaiset kehittämis- ja strategiapalaverit, laadunhallinta, kokoukset  ja muut palaverit, joista tehdään viralliset muistiot ja pöytäkirjat.

Kollegiaalista yhteistyötä olemme päässeet käytännössä harjoittelemaan omissa webinaareissamme ja niiden suunnittelussa. Toimimme opetustiimeissä, suunnittelemme yhdessä tiimin kesken opetuksen annetusta aiheesta. Opettaminen toteutuu pääosin yksin, vaikka myös pariopettajuutta on välillä toteutettu.  Omat kokemukset tiimiopettajuudesta ovat ristiriitaiset. Käytännön työ helpottuu kun on enemmän tekijöitä. Näin saadaan nopeammin ja vaivattomimmin kasaan palautelomakkeet ja ennakkotehtävät sekä erilaiset muut toteutukset. Kuitenkin suunnittelu on ollut hieman hankalaa, koska olen kokenut, että meillä on ollut eriäviä näkemyksiä siitä, mitä meidän kulloinkin pitää opettaa. Meillä on ollut tiimissä monenlaisia tulkintoja siitä, mikä missäkin aiheessa on keskeistä. Olemme kuitenkin päässseet aina jonkinlaiseen yhteisymmärrykseen aiheista, mutta sen löytäminen on vienyt aikaa. Pidän kuitenkin pääasiassa tiimissä toimimisessa, koska jos tekisi kaiken yksin, se voisi olla myös henkisesti raskasta ja yksinänistä pidemmän päälle. Tiimiopettajuudessa on siis omat etunsa ja haittansa.

Ajattelen, että yhteistyön toimivuuteen työyhteisössä voi vaikuttaa kukin toimija itse. Kuuntelemalla muita ja antamalla toisille tilaa pidetään yllä hyvää työilmapiiriä. Autan itse mielelläni muita ja kysyn aina tarvittaessa apua kollegoilta. Itselläni on toisinaan vahvoja mielipiteitä asioista, mutta pyrin mielestäni tuomaan niitä esille aina virallisissa tilanteissa. En pidä siitä, että ongelmia yritetään ratkoa jakautumalla käytävillä ja opettajanhuoneissa erilaisiin ryhmittymiin. Lisäksi en pidä siitä, että toisinaan ongelmatilanteissa keskitytään enemmän persooniin ja henkilökohtaisuuksiin kuin faktoihin ja asioihin. Tietysti työyhteisössä saattaa tulla toisinaan tilanteita, missä tapahtuu ylilyöntejä. Nämä pitäisi osata käsitellä ammattimaisesti, omat virheet myöntäen ja myös toisille anteeksi antaen.

(Tekstin lähteenä käytetty: Savonmäki Pasi, Opettajien kollegiaalinen yhteistyö ammattikorkeakoulussa. Teoksessa Nummenmaa & Välijärvi (Toim.) Opettajan työ ja oppiminen, Koulutuksen tutkimuslaitos 2006. Sivut  155-170.)

Kestävä kehitys opettajan työssä

Kestävästä kehityksestä puhuttaessa usein tehdään jako kestävän kehityksen eri osa-alueisiin. Näitä ovat muun muassa sosiaalinen kestävä kehitys, kulttuurinen kestävä kehitys, taloudellinen kestävä kehitys sekä ekologinen kestävä kehitys. Näistä ekologinen kestävä kehitys toimii perustana kaikelle ihmisen toiminnalle. Ilman toimivaa ekologista ympäristöä ei olisi itse elämääkään.

On tärkeä huomata, että jokainen kestävän kehityksen osa-alue, niin taloudellinen, ekologinen, sosiaalinen kuin kulttuurinenkin kestävä kehitys ovat ikään kuin kytköksissä toinen toisiinsa ja osa-alueet vaikuttavat toisiinsa. Siten kestävän kehityksen kysymyksiä ei voida erottaa täysin irralleen toisistaan osa-alueittain.

Kestävän kehityksen periaatteet tuovat opettajan työhön paljon uusia arvonäkökulmia ja -tavoitteita. Ensinnäkin kestävän kehityksen periaatteet vaikuttavat työympäristön normien kautta opettajan työhön. Oppilaitoksilla on enemmän tai vähemmän erilaisia yhteisesti sovittuja periaatteita, joiden mukaan työyhteisössä toimitaan.

Kestävän kehityksen periaatteet vaikuttavat myös opettajan omaan tapaan työskennellä tehtävässään. Opettaja joutuu tekemään päivittäin valintoja, jotka voidaan ajatella olevan kestävän kehityksen kysymyksiä. Esimerkiksi millaisia opetusvälineitä opettaja käyttää opetuksessaan, tarvitaanko uusinta teknologiaa vai hyödynnetäänkö kierrätettyjä opiskelumateriaaleja ym.

Lisäksi opettaja joutuu huomioimaan, miten opettaa oman ammattialansa tärkeitä kestävän kehityksen periaatteita opiskelijoille. Jokaisella alalla on omat merkittävät kestävän kehityksen kysymyksensä ja ongelmansa. Tavoitteena opettajan työssä tulisi vielä olla, että jokainen opiskelija oppisi ymmärtämään kestävän kehityksen periaatteita sekä toteuttamaan näitä periaatteita oman elämänsä konteksteissa.